Kuka onkaan vastuussa ekopisteiden epäsiisteydestä?

Säännöllisin väliajoin saamme lukea tai kuulla epäsiisteistä aluekeräyspisteistä, missä keräyssäiliöt ovat liian täynnä tai ympäristö siivoton. Haluaisin herättää keskustelua siitä, kuka onkaan vastuussa pisteiden siisteydestä.

Lähtökohtaisesti ajatellaan, että paikalle saapuva kuljetusliike ainoantaa hona kantaa vastuun sekä säiliön tyhjentämisestä että ympäröivän alueen siistimisestä. Asia ei kuitenkaan ole aivan niiny ksinkertainen. Mielestäni kyllä epäsiisteyden alullepanija on piittaamaton käyttäjä − se, joka ensimmäisenä jättää tuomansa jätteen (esimerkiksi pahvilaatikon) täyden keräysastian ulkopuolelle. Tästä alkaa kokemukseni mukaan kierre, ja kohta piste onkin sitten ruokottoman näköinen.

Yhtä ikävä asia on, jos käyttäjä tiputtaa keräyssäiliöön tai sen viereen tyystin vääriä jakeita: maalipurkkeja, styroxia, painekyllästettyä laudanpätkää. Siis sellaisia jätejakeita, joita ei ekopisteelle kuulu edes tuoda.

Paikalle tuleva, astiat tyhjentävä kuljetusliike pystyy keräämään vain ne jakeet, joihin se on varautunut ja jolla on kyseisen jakeen keräämiseen varattu astia.

Toivomme avointa yhteistyötä kaikkien meidän ekopisteiden käyttäjien kesken: jos huomaat, että piste pullistelee tai sen vierustalle on jo muodostunut oma pino joko oikeita tai vääriä jakeita, ole ystävällinen ja tee asiasta ilmoitus kyseisen ekopisteen säilöiden kyljessä olevaan numeroon tai sähköpostiosoitteeseen. Vaivannäkö on pieni, mutta etu suuri. Jätteiden lajittelu on tarkkaa työtä, ja väärät jakeet oikeiden jakeiden seassa haittaavat työtämme.

Paperinkeräys vastaa kotikeräyspaperin keräämisen ja käsittelyn järjestämisestä kaikkialla Suomessa. Vastaamme myös enenevässä määrin kauppojen pihoilla olevien ekopisteiden tyhjentämisestä.

Yhdessä rakennamme viihtyisämmän elinympäristön, ja varmistamme kunkin jätelajin oikean kierrättämistavan. Olethan mukana näissä ympäristötalkoissa!

 

Karel Nieminen

johtaja, asiakkuudet