28.2.2017
Blogi: Markus Närhi

Avainasiakaspäällikkö kehittää tekemistä jatkuvasti

Vastaan meillä Encore Palveluissa painotalojen asiakkuuksista. Asiakkaina meillä on muun muassa digi- offset- ja rotaatiopainoja ympäri Suomen. Vaikka painotalot periaatteessa ovat hyvin homogeeninen asiakasryhmä, on jokainen asiakas silti erilainen. Yksi tärkeimmistä tehtävistäni asiakasvastaavana on oppia tuntemaan asiakkaani ja tunnistaa juuri tämän tarpeet. Ihmissuhdetaidot sekä tilannetaju ovat todella tärkeitä elementtejä onnistuneessa työssäni.

Saavuttaakseni edellä mainitut tavoitteet on minun oltava läsnä juuri siellä missä tapahtuu. Pelkkä virtuaalinen yhteydenpito sähköpostien, puhelinsoittojen ja esimerkiksi skype-palavereiden muodossa ei mielestäni riitä. Menemällä asiakkaan luo oppimaan, havainnoimaan ja kuuntelemaan heidän päivittäisestä tekemisestä osoitan, että olen aidosti kiinnostunut. Tällä tavoin pystyn tunnistamaan mahdollisia kehityskohtia jopa ennen kuin asiakas itse niitä havaitsee.

Laatukierros varmistaa jätehuollon toimivuuden

Tekemisen jatkuva kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää. Toteutamme Encore Palveluissa Laatukierros – nimistä konseptia, jonka tavoitteena on todentaa, varmistaa ja ylläpitää arvioitavan kohteen jätehuollon turvallisuutta, toimivuutta ja kustannustehokkuutta sekä tukea ympäristöhuollon kehitystä jätelain osoittamiin tavoitteisiin. Laatukierros suoritetaan aistinvaraisesti ja arvioinnin suorittaa aina Paperinkeräys Oy:n valtuuttama henkilö. Arvioitavia tiloja voivat olla esimerkiksi tuotanto- tai toimistotila kokonaisuudessaan tai vain yksi sen osasto, kerros tai jäteasema.

Laatukierroksesta luodaan aina oma raportti. Mahdollisten poikkeamien vakavuutta arvioidaan niiden vaikuttavuudella henkilöturvallisuuteen, ympäristöön ja palvelun toimivuuteen. Laatukierroksella saadut vakavat poikkeamat aiheuttavat välittömiä toimenpiteitä ja lievemmät mahdollisimman nopean reagoinnin. Laatukierros toimii hyvänä työkaluna, kun arvioitava kohde haluaa näyttää toteen millä tavoin heillä kehitetään ja kiinnitetään huomiota jätehuollon toimivuuteen sekä ympäristöasioihin laajemminkin.

Toivotan kaikille aurinkoista kevään jatkoa!

Markus Närhi
avainasiakaspäällikkö
Encore Palvelut